Katso pohjoista taivasta

Jenni Haukion kokoama antologia Katso pohjoista taivasta - Runoja Suomesta esittelee suomalaisen runouden klassikot ja kiinnostavimmat uudet nimet. Kirjan kuvitukseksi on valittu on suomalaisen maalaustaiteen teoksia Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista.
Loppunut varastosta
SKU
47
Hinta
27,00 €

Haukion sanoin teos on kunnian- ja rakkaudenosoitus suomalaiselle runoudelle Aleksis Kivestä nykypäivään. Antologiaan on koottu ajattomien klassikoiden rinnalle myös vähemmän tunnettujen ja uusimpien tekijöiden runoja 160 runoilijalta. Runoista muodostuva tarina heijastaa yksityisiä ja yhteisiä tuntojamme, toiveitamme ja haaveitamme.

Metsät, järvet, meren rannat, ankara luonto ja vuodenaikojen vaihtelu ovat suomalaisen runon keskeistä kuvastoa, mutta antologiassa nousevat esiin myös taistelun ja rauhan ajat sekä syvimmät inhimilliset tunteet rakkaudesta yksinäisyyteen. Nimensä teos on saanut Helvi Juvosen runosta Kalliopohja, jossa "kielessä laulavat kauneimmat sanat" pohjoisen taivaan alla. 

– Kun pohdin sitä perintöä, joka minua edeltäneiltä sukupolvilta olen rakkaudesta runouteen saanut, nousevat kiitolliseen mieleeni Mirkka Rekolan runon sanat: "Joku oli sinun lähelläsi täällä, joku oli". Sanat, joihin kiteytyy jotain hyvin olennaista myös satavuotiaan Suomen historiasta, kirjoittaa Jenni Haukio esipuheessaan.

Koonnut: Jenni Haukio
Kuvat: Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kuva-arkisto
Kustantaja: Otava, Helsinki
Otava Kirjapaino 2017
350 sivua

ISBN 978-951-1-30773-0

Toimitusaika on 2–5 arkipäivää. Tuotteet toimitetaan postipakettina Postiin, Postin noutopisteeseen tai pakettiautomaattin. Pikkupakettina lähetettävät jaetaan päiväpostin mukana vastaanottajan ilmoittamaan osoitteeseen. 

Toimituskulu on 5 euroa. Yli 50 euron tilauksille on ilmainen toimitus.