Trish Morrissey Autofictions / Autofiktiot

Autofiktiot on ensimmäinen mittava katsaus irlantilaistaiteilija Trish Morrisseyn (s. 1967) tuotantoon.
Varastossa
SKU
632
Hinta
34,00 €

Kirjassa käydään läpi Morrisseyn uraa 2000-luvun alkuvuosista lähtien ja esitellään uusi teoskokonaisuus, joka on tehty Serlachius-museossa vuonna 2022 järjestettävään näyttelyyn.

Morrissey esiintyy itse kaikissa teoksissaan, sekä valokuvissa että elokuvissa, ja saattaa esittää useampaa kuin yhtä roolia. Varhaisemmissa, uraauurtavissa valokuvissaan hän kartoittaa perhealbumin visuaalisia koodeja, uudemmissa hän paneutuu historiassa vähälle huomiolle jääneiden naisten elämään. Taiteilijan oma tarina punoutuu muiden tarinoihin, ja hän käyttää omaa kehoaan sekä tarinoiden lavastamisen että henkilökohtaisen pohdiskelun välineenä. Autofiktiot tarkastelee tätä kahtalaisuutta hänen tuotannossaan. Teoksista muodostuu kertomus naisen kokemuksista nuoruudesta keski-ikään ja sen ylikin.

Trish Morrissey on syntynyt Dublinissa ja asuu nykyään Isossa-Britanniassa, jonne hän muutti 1990-luvun alussa. Hän on osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin ja hänen teoksiaan on muun muassa Viktoria ja Albert -museossa Lontoossa, Serlachiuksen taidekokoelmassa Mäntässä ja muissa merkittävissä kokoelmissa. Autofiktiot on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Suomessa.

Kirjoittajat: Pauli Sivonen, Kate Best, Lucy Soutter, Trish Morrissey, Josephine Lanyon
Graafinen suunnittelu ja taitto: Minna Luoma
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Parvs
Paino: Livonia Print, Riika 2022
Kieli: suomi ja englanti
176 sivua

ISBN 1799-7720-06-0
Serlachius-museoiden julkaisuja 85

International orders: https://parvs.fi/en/books/trish-morrissey/?lang_switched=1

 

Toimitusaika on 2–5 arkipäivää. Tuotteet toimitetaan postipakettina Postiin, Postin noutopisteeseen tai pakettiautomaattin. Pikkupakettina lähetettävät jaetaan päiväpostin mukana vastaanottajan ilmoittamaan osoitteeseen. 

Toimituskulu on 5 euroa. Yli 50 euron tilauksille on ilmainen toimitus.